Pari päivää tässä paikalla oli näkyvä, katkera ja peruuttamattoman tuntuinen  ilmoitus suhteen loppumisesta. Suhdetta on lopetettu monta kertaa, mutta ei kertaakaan niin lopullisesti kuin se viime tiistaina tuli. Valtavia käymistiloja on ollut monia jossa on vakavasti harkittu suhteen lopettamista, mutta kertaakaaan sitä ei noin selvin sanoin ja tekstiviestivahvistuksin ole tehty.

Kirjoitus on kesken, mutta selvennykseksi kerron, että suhde ei ole loppu. Lopetus on kumottu. 

Kesken....   

Aijoin jo lähettää seuraavan tekstarina, mutta alkoi tuntua paremmalta kirjoittaa se tänne.

Pitää palata vielä vähän Perjantain asioihin. Sä kysyit saunassa multa: "Olenko mä sun mielestä ruma"? Mä nauroin kysymykselle, koska laskin sen tilanteen melankolian piikkiin. Sä tosiaan olet TAJUTTOMAN KAUNIS! Siitä mä olin baarin kaverin kanssa täsmälleen samaa mieltä, ja kun se kehui sun silmiä se pitää takuulla paikkansa, ja siinä onkin yksi syy miksi se koko homma kolahti niin kovaa ku kolahti.Mä tiesin, että se näkee sut samalla lailla, samoin silmin kuin minä, ja ymmärsin hyvin mitkä ne sen silmissä näkyvät asiat on mikä saa sen himoitsemaan sinua. Sun kasvot ja silmät on kauniit, sun vartalo on naisellisen ihanan näköinen, sun tyyli on TÄYSIN OMA, joka kyllä takuulla säväyttää. Se on se pointti, miks mä joskus olin vielä paljon mustasukkaisempi, kun en ihan vielä voinut olla sun kanssa julkisesti ja pelkäsin sen ajan tulevan, että sä huomaat kuinka haluttu sä olet ja pystyt valitsemaan niistä jotka myös tykkäävät tyylistä. En ollut silloin läheskän niin varma asemastani kuin nykyään, ja siltikin tuli noin vaikea paikka vaikka mä jo tiedän, että et sä muita halua kuin minut.

No juu miksi minä taas kirjoitan? Ehkä siksi, että on ikävä. Sinä olit taas siinä valintojen tuskassa ja asioiden hoitaminen ja miettiminen siellä yksin tuntuu vaikealta, ja vaikka mä tiedän, että sä haluat olla mun kanssa on se vaikeaa silti. Jokus harmittaa, että sä joudut noin kovan paikan eteen. Tulee paha olo ja näistä tilanteista me on joskus saatu riita aikaiseksi, kun sulla on siellä paha olo ja minä täällä tulkitsen asiaa väärin tai en vaan kestä sitä, ahdistun, sanon vääriä sanoja. Kun molemmat on yksin ja kireässä mielentilassa miettimässä kestääkö oma pää? Kestääkö toisen pää?  Sen jälkeen tulitikun raapaisu ja POKS!  Sen jälkeen hyvä olo tulee vasta kun nähdään tai sovitaan riita vähän ennen viikonloppua, kun muuten jäätäis kotiin mököttämään.  Näin se menee viikosta toiseen ja taas pitää odottaa viikonloppua.

MÄ KAIPAAN SUA!

Pitkä on aika kun viimeksi kirjoitin tänne. Viimeviikonloppu oli niin voimakkaita tunteita sisältävä, että nyt tuli mieleen, että siitä vois muutaman rivin kirjoittaa.

Edelleen jatkamme matkalaukkuelämää. Arjet puhutaan puhelimessa vaihtelevia määriä vaihtelevalla menestyksellä ja suunnitellaan yhteenmuuttamista. Viikolla oltiin saatu jutut taas kunnolla törmäyskurssille. Molemmat oli jostain loukkaantunut jopa niin kovasti, että sun puhelin oli kiini Torstaista klo.16.sta seuraavaan aamuun klo.9.sään saakka, eikä juttu vieläkään erityisen hyvin luistanut. Molemmilla oli tosi paska olo.

Perjantai iltana en enää edes ajatellut sun tulevan, kun istuin saunan lauteilla ja yhtäkkiä olet kylpyhuoneessa. Näen sinut lauteelta, kun olet siinä pitkä talvitakki päällä ja sanoit, että "Tässä olis tätä saunajuomaa saisko sun kanssa tulla saunaan?" Tulit saunaan, puhuttiin, oli vaikeaa, itkit, helpotti ja kohta oli kaikki taas tosi hienosti. Olin onnellinen, että olit tullut. Ilta meni vähän olutta ja siideriä ottaessa, rakasteltiin intohimoisesti ja eiköhän pälkähtänyt päähän lähteä käymään lähikuppilassa. Baarissa oli kiva olla niin kauan kuin saatiin olla rauhassa. Oltiin baaritiskillä ja sisään tuli pari miestä melko humalassa. Toinen oli tosi kookas ja roteva. Tämä isompi miehistä kiinnitti huomionsa sinuun välittömästi ja alkoi esittämään roolia, että hän erehytisi sinun olevan joku entinen heila jonka kanssa hänellä on aiemmin ollut läheisiä tunteita. Hän kehui sinun ulkonäköäsi ja oli hyvin innokas tekemään lähempää tutttavuutta. Kävi kuitenkin selväksi, että olet minun seurassa ja mies tulikin kättelemään minua liioitellun voimakkaalla kädenpuristuksella. Omasta mielestäni puistuksella jolla halusi selkeästi viestiä fyysistä ylivaltaansa. Tällaisessa tilanteessa tuota voisi sanoa pelotteluksi ja yritykseksi ottaa henkinen yliote. Sinun valloitusyritys ei loppunutkaan vielä siihen, vaan baaritiskillä käydessäni mies yritti välittömästi houkutella sinut pöytäänsä. Annoit jälleen ymmärtää, että olen seurassasi, etkä ole "käytettävissä" ilman että tulemme yhdessä. Homma eteni jälleen niin, että lähdin wc.ssä käymään, ja kun tulin takaisin mies oli pöydässä sinun vieressäsi. Siinä vaiheessa minulle tuli jo tosi kurja olo.Mielessä oli miehen kädenpuristus ja ylitsepursuava himo luoda sinuun läheiset välit (iskeä sinut, kaataa...). Tunsin, että mies oli valmis tekemään mitä vaan kunhan saisi sinut. Vaikka hyvin tiesin, että EI SAA, mutta se ei riitä, että tietää. Kiehuin siinä määrin ja olin miehelle vihainen, että pelkäsin saavani aikaan konfliktin joka voisi johtaa vaikka väkivaltaiseen yhteenottoon jossa tiesin olevani selkeä altavastaaja. Suutani en kuitenkaan kyennyt pitämään kiinni vaan kerroin miehelle melko suoraan, että hänen käyttäytyminen ei ihan sovi minulle. EN HALUA JAKAA SINUA KENENKÄÄN KANSSA! Eikä vaistoni miehen väkivaltaisesta käyttäytymisestä osoittautunut ollenkaaan vääräksi, kun valomerkin jälkeen menimme ulos oli mies jo lyönyt toista joka makasi huonossa kunnossa maassa tajunta hämärtyneenä suu veressä. Edelliseen viitaten tuosta asiasta voisin sanoa, että siinä toimi eräänlainen "miehen vaisto". Kyllä koira koiran tuntee.

Niin voimakkaasti asia vaikutti, että välit sinuun kiristyivät, mutta onneksi se saatiin tasapainoon, mutta kotiintullessa kurja olo jatkui vielä sängyssä, kun huomasin seksihaluni olevan ihan hukassa. Sitten tulikin itku. En kestänyt sitä, että tuo asia vaikutti minuun niin voimakkaasti. Vielä tänään Maanantai aamuna  työpäivän alkutunneilla Perjantai illan tapahtumat välähtelivät mielessä pahan olon aaltoina. Puoleen päivään mennessä tilanne on kuitenkin jo tasottunut. Se vaan alkaa vahvistumaan, että tämä viikot erossa olo aiheuttaa koko ajan herkemmin ja herkemmin kurjan olon hetkiä joita ei aiemmin ole pystynyt korvamerkitsemään, ja jotka sitten saadaan muutettua puhelimessa riitelyksi. Koko viikko on vaan elämistä viikonloppua odotellessa. Arkipäivien ikävä muuttuu helposti ärtymykseksi, puhelimessa yritetään korvata läsnäolon tuomaa hyvänolon tunnetta yleensä kehnolla menestyksellä. Ei me enää pystytä täyttämään läheisyyden tarvetta puhelimessa. Kertakaikkiaan se ei vaan onnistu.

Tiistaina avauduttiin toisillemme eroottisista fantasioista. Se oli tosi hieno juttu, ja omiaan vähentämään mustasukkaisuuden tunnetta, kun tietää toisen pystyvän puhumaan mitä ajattelee ja mitä eroottisia ajatuksia toisella oikeasti on. Tuo on asia jota en ole aikaisemmin kokenut, mutta mukavaa ja luottamusta lisäävää se on.

Nyt oli vähän aikaa miettiä mustasukkaisuuden syvintä olemusta. Se on  aika-ajoin jopa toivottava tunne. Se tekee ovelan olon. Parhaassa tapauksessa hyvinkin hienon olon peiton alla. Kouristuksia vatsan pohjasssa jotka sitten leviää nivusiin ja tekee valtavan kiihoittuneen olon. Pahimmassa tapauksessa se on taas täysin hallitsematon tunnetila jonka purkamis tarve johtaa ilkeään nälvimiseen ja turpoaa kuin uretaani ahtaassa tilassa liikaa annosteltuna.

Mä olen miettinyt, että se on yks adrenaliini kiksien lähde jota joskus jopa kaipaa, mutta omista odotuksista huolimatta ei aina pysty hallita. Mä sanoin sulle Maanantai iltana, et pyydä joku mies kahville luokses ja siedätä mua. Se varmaan kuulosti puhtaalta ilkeilyltä, mutta siinä oli jotain ihan oikeaa itsensä kiusaamis tarvetta. Hain jotain oikeaa syytä olla mustasukkainen sen sijaan, että haen niitä olemattomia mörköjä sieltä missä niitä ei ole. En halunnut että antaisit jollekin ymmärtää haluavasi häntä jollain tasolla, vaan ihan muuten vaan. Ehkä vähän sairas ajatus enkä toki tarkoita, että haluaisin sun luovan jotain kipinää jonkun kanssa, mutta ehkä salaa toivon, että noin kävis puolivahingossa. Tottakai olisin siitä mustasukkainen, enkä ihan oikeasti tiedä kuinka hankala mä tommosen jälkeen olisin, mutta ihan oikeasti jollain lailla kiksejä tuova ajatus sekin.

Huh mitä mä taas tänne kirjoitan......Pystyn näitä kirjoittamaan, mutta en takaa, että pytyisin näistä yhtä avoimesti puhumaan ainakaaan puhelimessa. Sellaisessa tilanteessa kylläkin kuin Ti-Ke yönä, kun sä olet lähellä ja pystyy näyttämään tunteita muutenkin kuin puhumalla luurin kautta.

Mä oon varmaan UMPIHULLU,  ;-)

Mä jostain syystä just tänään ajattelin, et sä ehkä yllätät mut. Se oli oikeastaan eka kerta meidän yhteisen taipaleen aikana, kun mä ihan tosissaan jossain syvällä alitajunnassa ajattelin sitä. Sen odottamattoman yllättämisen sä olet kyllä osannut ja todella YLLÄTTÄIN! No ei täällä mitään sellaista ollut pihalla mitä odotin kun töistä tulin :-(  Sä olit siellä missä eilenkin, kun soitin. 

Nyt mä toivon, että sä et nyt just soittais. Mä haluan nyt kirjoittaa. Kirjoittaa mistä?  Mustasukkaisuudesta, ulkopuolisuudesta sosiaalisesta kateudesta ynnä muusta ihmismielen pimeistä puolista. Seuraava teksti ei ole YHTÄÄN moite sulle, vaan pohdintaa oman mielen oikuista ja tämän suhteen vaikeuksista, konflikteista ja suuresta rakkaudesta. Tottakai rakkaudesta koska en mä tällä koneella nytkään istuis jos en mä olis sydänjuuria myöden rakastunut sinuun.

Epävarmuus valtaa meidät molemmat tämän tästä ja saa miettimään onnistuuko tämä? Mitä tulevaisuus meille antaa?  Riittääkö meidän rohkeus uuden pesän rakentamiseen, jatkletaanko nykyisellä raastavalla tiellä vai tuleeko jotain jonka takia meidän usko yhteiseen tulevaan pettää? Pelko teiden eroamisesta joko meidän jaksamisen vuoksi tai jonkin yllättävän käänteen vuoksi on aika-ajoin vallalla. Se hiipii esiin joskus, kuin yllätyshyökkäys sotatantereella. Tulee riitoja jossa molemmat tunnekuohussa päättää, että tämä tie on kuljettu ja alkaa tämän suhteen surutyö ja ehkä jonkin uuden etsiminen.

Varsinkin, kun asutaan eri paikkakunnalla meidät valtaa välillä ulkopuolisuuden tunne. Joskus ihan puhdas mustasukkaisuus. Viime viikonlopun päätteeksi tapahtui minulle jälkimmäinen. Kerroit nuoruuden kiihottavasta kokemuksesta joka ei ollut ihan helppo sulattaa, kun siihen liittyi aika monenlaisia asioita.

Niin no miks mä sit nyt just tänään aloin kirjoittaan tänne?...No en kyllä kehtaa tunnustaa;-).  No tunnustanpa.  Ilmeisesti tää syksyn synkeys ja etäisyys saa meillä molemmilla mielen väälillä enemmän tai vähemmän alamaihin. Ja tällä viikolla se näyttää mulla olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Viime viikolla se oli sulla, ja tosi rajuna. Ei tässä mikään pahasti hierrä eikä mitään tunnnekuohua ole päällä, mutta sen verran, että tuli kirjoitusinspiraatio.  Niin sitten asiaan.  

Aika hiljaa olen ollut sun yhdistystoiminnasta eikä se sun viimekertaisella käynnillä missään tuntunut, kunhan nyt tuli vähän ajatuksiin kun sinne niitä tavaroita hankin. Tää ei ole mustankipeyttä siitä yhdestä miehestä joka on vähän tapetilla ollut vaan mä nimittäisin tätä sosiaaliseksi kateudeksi ja mustasukkaisuudeksi joka ei kohdistu mihinkään tiettyyn henkilöön. Tää on ulkopuolisuuden tunnetta joka sisältää tiettyjä kaukaa haettuja pelkoja siitä, että sun sosiaalisen verkon vahvistaminen sinne kotikaupunkiin olisi jonkinlainen uhka sille, että tänne muuttaessa astut aktiivisesta sosiaalisesta toiminnasta vieraaseen ympäristöön tyhjän päälle ja sitten tulee tyhjiö ja paha olo. Onhan tässä toki myös ripaus oikeaa mustankipeyttä. Typerää sellaista! Vittu, että mä välillä inhoan itseäni näiden ajatuksieni kanssa! Mustankipee kakara! Sitä pyörittelee kaiken näköistä mitä ei tosiaan tarvis! Tääkin on niin kaukaa haettua ku olla voi, mutta minkäs teet ku päässä pyörii? Tyhmä ajatus on se, että toikin yhdistys toiminta on eräänlainen varatie sille, et jos meidän tiet katkeaa, on hyvä olla jotain "vähän valmiina". Niin jokin sosiaalinen yhteisö jossa kehittyy uusia ihmissuhteita. Ei mitään intiimiä, mutta yksi yhdistys poikii toisen yksi ihmiskontakti toisen ja kuka tietää kuka kolahtaa? Ei välttämättä mitään uhkaa meille, mutta varmuuden varalle. Sen pahan riidan varallle. On sitten helpompi katkaista, kun tietää, että jossain muuallakin vois olla jotain yhtä hyvää. OHO? Jokos mä sanoin sanomiseni tosta asiasta?

Ja sitten siihen miten mä sain kaikki nuo ajatukset taas kehitettyä pienessä tyhmässä päässä? Helposti! Pikkuhiljaa se onnistuu. Ensin ne tavaroiden hankinnat jotka sitten palauttivat hyvin mieleen sen sun yhdistyksen. Oli kiva vähän härnätä tekstareilla sua asian tiimoilta, ja hyvin olit juonessa mukana ;-). Viimeisen tekstarin jälkeen sä soitit, muta ei oikein joudettu puhua mun työkiireiden vuoksi. Ja sit olikin hiljaista.Pyörittelin yllätyksen toivetta et sä ilmestyisit mun luo. Et ilmestynyt. En mä pettynyt ollut. Ethän sä mitään ollut luvannutkaan. Kun sä olit niin hiljaa ajattelin ensin, et olempa itsekin, kun olin kyllä kehittänyt tekemistä kovastikin itselleni.  Mä paistoin perunoita ja kun lapset oli huoneissaan kavereidensa kanssa ajattelin kuitenkin sitten soittaa. Sä olit vanhempien luona. Sä olit eilen vanhempien luona. Sopivasti pieni "outsider feeling" oli valmis. Pieni kateus siitä, että mulla ei ole täällä vanhempia, ei veljiä. Ei oikeastaan ketään minne mennä.  Ja kun sen nivoi sitten yhteen ton edellisen mustasukkaisuus vuodatuksen kanssa oli joa pakko vähän naputella tekstiä. Ei todellakaan mitään pahaa paskafiilistä. Ajatuksia vaan oli ihan reippaasti tekstin luomiseksi ja tässä sitä nyt sitten on. Ps. Katsos sähköposti vielä ;-)